torstai 15. lokakuuta 2015

Teemaviikon perjantai

Perjantai 9.10.2015 oli Syöpäsäätiön lanseeraaman Roosa-nauhan päivä. Omaa energiaansa tai omalla energialla hankittua rahaa saa käyttää myös muiden auttamiseen.

Hyvän asian vuoksi
Energia (E) on mielenkiintoista. Nyt on energiansäästöviikko ja säästetään energiaa, toisaalta taas energiaa pitäisi kuluttaa.


SI-järjestelmässä energian ja myös työn yksikkö on joule (J). Sähköenergiasta puhuttaessa yksikkö on KWh, joka on 3,6 MJ = 3 600 000 J, meille ehkä tutummin ilmaistuna 3 600 KJ. En nyt kuitenkaan lähde sen tarkemmin fysiikan syövereihin, voit itse perehtyä asiaan kaivamalla tietoa kirjoista (#someton) tai netistä (#somellinen).


Meille naisille hyvin tuttua on puhua kilokaloreista. 1 kcal on 1000 kaloria ja 1 kcal on 4,2 KJ. Jossain vaiheessa yritettiin päästä kaloreista eroon, mutta se ei ole onnistunut. Kaikkien elintarvikkeiden ja ruokien energia-arvot ilmoitetaan nykyään sekä jouleina että kaloreina.
Kaikki se energia, ne joulet tai kalorit, joita nautit suun kautta, olisi päivän mittaan myös kulutettava, jotta ei tapahtuisi "laajenemisilmiötä". Oman hyvinvoinnin vuoksi ei kannata säästellä energiaa vaan liikkua syöty energia pois itselleen sopivalla tavalla. Siinä voi saada "kaksi kärpästä" yhdellä kertaa. Kroppa pysyy kunnossa ulkoisesti ja sisäisesti.

Älylinjasto kertoo kuinka paljon kaloreita lautasellesi keräät


Metoksen laitevalikoimaan kuuluu nykyään älylinjasto, jossa asiakas saa tiedon siitä kuinka paljon energiaa (kaloreita/jouleja) tarjottimelle kerätty annos sisältää. Linjasto on siis "tietokone", johon ohjelmoidaan ruokalista jne. Mielenkiintoista. Tällä hetkellä tätä kokeillaan muutamissa paikoissa Suomessa.


Tiesitkö muuten, että meillä on täällä Tavastiassa paljon aktiivista väkeä!
Sakun liikuntakampanjaan, liikkeelle.net, osallistuu oppilaitoksestamme seuraavat tiimit:


KILPASARJA
Tavastian juoksukäet
Hookasi
Kulkurit ja Kaunottaret
Jannen enkelit
Huumassa Kiitäjät
Kätevät polvinostajat
Kauppiksen kirmaajat


RENTOSARJA
Tavastian rusinat
Soten rennot trammat



Jos et nyt ole mukana, niin muista ensi syksynä kerätä itsellesi tiimi tai tuoda esiin halukkuutesi lähteä mukaan. Näissä liikutaan hymyssä suin mutta tosissaan. Ja eihän se liikkuminen ole kampanjoista kiinni... mutta ryhmässä on oma voimaannuttava energialatauksensa!

Sitten paikallisiin uutisiin:

Luonnonvalo ja kynttilät loivat tunnelmaa

Kahvila-ravintola Punaportilla säästettiin sähköä tiistain lounaalla eli lounas nautittiin kynttilän valossa.
Ei liinoja pöydässä ja suu pyyhittiin tällä aterialla käsipyyhepaperiin


Torstaina säästettiin kuluja lautasliinoissa, mutta ei palvelussa eikä ruoan maussa ja laadussa.


Pehmeä käsipyyhepaperi toimi teeman hengessä servettinä. Askeettisuutta lisäsi vielä se, että pöytäliinat puuttuivat.

Ei paha!

Tässä säästö muutettuna euroiksi:


Paksut kuitukangasservetit: 0,23€ / kpl (käytetään kangasservetin asemesta yleensä ns. paremmissa kattauksissa)
Ohuet lounaalla käytettävät 33x33 servetit : 0,07€ / kpl 
Käsipyyhepaperi: säkin hinta on 19,22€, säkissä on 24 pientä pakettia ja paketissa on 150 kpl, joten yksi paperi on 0, 5 senttiä.

Laskelma torstain asiakasmäärällä:
150 asiakasta
Eli tänään lounaalla "käsipaperiservetit maksoivat 0, 75 € SIIS koko satsi vajaan euron!
Lounasservetit 33x33 olisivat maksaneet 10,50 € ja kuitukangasservetit 34,50 €!

Tämä myös antaa konkreettista tietoa asiakkaille siitä, että lounaan hintaan sisältyy paljon muutakin kuin aterian raaka-aineet ja palvelu (työ).

TaiTava-shopissa on tietoa lajittelusta ja Hämeenlinnan kierrätys- ja lajittelupisteistä!

Paljon on mahdollisuuksia laittaa tavara kiertämään jos vain tahtoa löytyy

Sähköpostiosoitteeseen keke@kktavastia.fi ei ole tullut yhtään postia tai sitten se on hävinnyt bittitaivaaseen. Oikeastaan se olisi ollut yllätys, lähes järkytys, jos joku olisi ollut niin aktiivinen. Kestävä kehitys ja energiansäästö kulkevat arjessa mukana, mutta vaatii aikamoista energialatausta tulla pois mukavuusalueelta ja ottaa osaa!



Toivottavasti tämä Erkki Wähä-Virtasen ratsaama kahvihuone ei ole sinun:
https://www.youtube.com/watch?v=FhYjV-nqUE8


Motivan tiedotteissa on säästövinkkejä rakentajille:

http://www.energiansaastoviikko.fi/ajankohtaista/uutiset/kampanjauutiset_2015/rakenna_kunnolla_saastat_kustannuksissa.4063.news

ja energiakatselmuksen tuomista eduista: ILMASTOINTI on todellinen energiasyöppö!
http://www.energiansaastoviikko.fi/ajankohtaista/uutiset/kampanjauutiset_2015/pk-yritysten_ja_kuntien_energiakuluihin_saastoja_energiakatselmuksella.4066.news

Otin tästä edellisen linkin kuvan pois, mutta en saanut rivien väliä poistettua, joten se nyt sitten on tässä: 


Kestäväsi lomalle ja energiaa pursuten takaisin töihin!

http://www.energiansaastoviikko.fi/files/93/ESV_Lataa_s-posti_allekirjoitus.png

torstai 8. lokakuuta 2015

Teemaviikon torstai

Nyt ollaan torstaissa!
Torstai on perjantain aatto ja monella ajatukset ovat jo loma-asioissa. Mutta ei auta - vielä on pari päivää "painettava". Siitähän meille maksetaan!

Eilisen tunnelmia kuvin ja sanoin:
Opiskelijapalvelut tarkistivat opiskelijakortteja opiskelijaravintolan ovella
 Opiskelijakorttitarkastusta ennen ruokailua Opiskelijapalvelujen toimittamana. Totta on, että meillä on entisiä opiskelijoita ja ehkä myös muita nuoria aikuisia, jotka käyvät nauttimassa Hattelmalantien omassa keittiössä valmistetusta maukkaasta lounaasta. Olisi mukava suoda se heille, mutta meidän "kärkihankkeisiimme" ei kuulu ulkopuolisten maksuton ruokailu. Sorry vaan!

Oppilaitoksemme opiskelijat ovat tekemässä H8 lasikabinetin takaseinästä värikästä, energiaa antavaa Tavastia-seinää. Työ on vielä kesken, mutta nyt jo näkee, että lopputulos tulee olemaan upea! HIENO AJATUS (siitä se sitten lähti) JA HIENO TOTEUTUS (sanoista tekoihin).
Hienosti hoidettu. Kiitoa Kätevän opiskelijoille
Vaatekierrätys sai hyvän vastaanoton. Vaatteita sun muuta tuotiin ja vietiin oikein mukavasti. Tila oli sopivassa paikassa ja Kätevän opiskelijat hoitivat kierrätystä laadukkaasti. Tämä kuva on otettu viime metreillä eli huomaatte, että materiaalia jäi vaatetus- ja tekstiilipuolen opiskelijoille tuunattavaksi ja käytettäväksi uusissa tuotteissa. ISO KIITOS KÄTEVÄLLE ja varsinkin PÄIVI MALISELLE, joka otti "kopin" tästä.
YHTEISTYÖ on voimaa ja sen avulla voimme tehdä juuri sitä mitä haluamme! TAITOA on toteuttaa villimmätkin suunnitelmat.

Kamera bongasi muutamat kengät, jotka eivät ihan päivänvaloa kestäisi. Kengissä ei ole mitään vikaa, mutta ehkä henkilöllä, joka on niiden "sisällä", olisi pysähtymisen paikka.


Jalassa ja kengässä ei ole mitään vikaa, mutta paikka on väärä!
 "Miljoona" kertaa joutuu mm. H8 aulassa huomauttamaan, että ei kenkiä tuolien päälle. Joskus se auttaa joskus ei - en viitsi katsoa taakse, että onko jalka laitettu takaisin tuolille. Se vaikutus "nalkuttamisella" kuitenkin on, että kun opiskelijat (joilla on jo tieto siitä, että kenkiä ei ole suotavaa pitää tuolilla) näkevät, että Kytis tulee, niin jalka tippuu lattialle pyytämättä.
Kova kiire on ollut keittiöön!
Tämä on siivoojien arkipäivää. Tässä on kyseessä opiskelijoiden pukuhuone. Kengät ovat hujan hajan ja karkkipaperit penkillä, vaikka tilassa on roskis. Tätä on liikkeellä myös henkilöstön pukuhuoneissa (ei kärsi laittaa kuvaa). Pukuhuoneiden lattioiden pitäisi olla tyhjät, jotta ne voidaan siivota! Opiskelijoiden kannattaisi myös laittaa kengät kaappiin sen vuoksi, että olisi kengät vielä kotiin lähtiessäkin. Kaikkihin tietävät sanonnan "tilaisuus tekee ...".

Lopettelen tämän päivän jutustelun Motivan linkkiin, jossa kiinnitetään huomiota työmatkakulkemiseen. Meillä sen voi suoraan siirtää myös opiskelijoiden liikkumiseen kodin ja oppilaitoksen välillä. Linkin takana on paljon asiaa, jota kannattaa katsella ajan ja ajatuksen kanssa.

http://www.fiksustitoihin.fi/361df0e1-5436-4334-929a-5f24b6e69c1a/

Tyytyväistä Torstaita teille kaikille!




Terveisiä koko viestin kirjoittamisen ajan sylissä loikoillulta Violalta!


http://www.energiansaastoviikko.fi/files/93/ESV_Lataa_s-posti_allekirjoitus.png

Teemaviikon keskiviikko

Keskiviikkoa teille kaikille!

Päivä on hyvä aloittaa Wähä-Virtasen Erkillä, jonka päivän postaus liittyy kopiointiin. 
Erkki pelastaa 1
Energiansäästöviikon suurlähettiläs Erkki Wähä-Virtanen tietää, miten maailma pelastuu kopio kerrallaan. Pikkuvinkit, isot ilot. Erkin voi tilata myös ...
Meillä kopiointiasiat ovat käsittääkseni hyvässä mallissa. Kopiot tulevat automaattisesti kaksipuoleisina ja mustavalkoisina (edullista) eli on nähtävä hiukan vaivaa, jos haluaa tulosteisiinsa väriä ja yksipuoleisia kopioita (kallista). Yhä enemmän on mietittävä, mitä kannattaa yleensä tulostaa tai kopioida esim. opiskelijoille.
Omalla osastollani olen huomioinut, että opiskelijat ottavat puhelimella kuvan annetusta tehtävästä eli opettaja ei jaa paperia kuin niille, joilla ei ole älypuhelinta. Puhelimessa tehtävät pysyvät tallessa eivätkä joudu rypistettynä roskikseen tai pahimmassa tapauksessa pitkin lattioita. WhatsAppissa ja muissa sosiaalisen median ohjelmissa tietoa ja tehtäviä jaetaan myös. 
Vaikka viikon teema on #someton, niin siitä huolimatta somea voi käyttää työvälineenä.

VAATE- JA KODINTEKSTIILIKIERRÄTYS ALKOI AKTIIVISESTI:

Vaatteita tulla tupsahti heti alussa reilusti

Monenlaista vaatetta kuten kuvasta huomaatte

Ja myös liinavaatteita yms.

Huiveja, kasseja ja ainakin yhdet hanskat
 Vielä keskiviikkona oli mahdollista joko viedä kyseisiä tavaroita kierrätykseen HUOM! myös kenkiä ja laukkuja tai käydä ilmaisella shoppailukierroksella aulan "Kierrätyskeskuksessa" klo 10-14 välisenä aikana.

Opiskelijaravintolassa punnittiin edelleen lautastähdettä. Tiistaina sitä tuli huomattavasti (lähes puolet) vähemmän kuin maanantaina eli asioiden esille ottamisella ja ääneen puhumisella on voimaa! Se vaikuttaa heti käyttäytymiseen.
Vaaka on muovin alla jemmassa :)
Eri jakeiden painot
Yhteen mennessä lautastähdettä oli tullut tämän verran. Matemaattisen suorituksen saatte tehdä itse :)
Keskiviikkona opiskelijoiden oli todistettava Tavastian opiskelijakortilla olevansa meidän opiskelijoita! 
Ja lopuksi seuraavasta linkistä pääset Motivan sivuille lukemaan tarkemmin sähkön alkuperästä:
Varmista ostamasi sähkön alkuperä
Sähkön alkuperätakuu on ainoa varma tapa valita uusiutuvaa sähköä ja siten tukea kestäviä energiantuotannon muotoja. Sertifiointi on vielä kuluttajille varsin tuntematon, vaikka vain varmennettua sähköä saa markkinoida uusiutuvana. Tiedon sähkön alkuperästä saa omalta sähkönmyyjältään.

Teemaviikon tiistai

Teemaviikkoa jatkettiin vaatekierrätyksen merkeissä. Kierrätyspiste oli osoitteessa Hattelmalantie 8, A-rakennuksen aulan vieressä! 
 "Kierrätyskeskus" oli avoinna tiistaina ja vielä keskiviikkona klo 10-14.
Henkilökuntaa kehotettiin pistämään tuulemaan! Vaate- ja liinavaatekaapit oli  hyvä pöyhiä ja tuoda hyvät, mutta itselle ylimääräiset vaatteet ja kodin tekstiilit kiertoon.

Pääaulan vieressä olevassa tilassa toteutetaan vaatekierrätys
 Myös kirjoja voi kierrättää... TaiTava-shopissa on pöytä, josta voi ottaa luettavaa tai toisaalta tuoda muille luettavaa. TUO ja VIE toteutuu hienosti kirjoissa. Teksti ei vanhene, vaikka kirja olisikin jo iältään vanha. Juoni ja sisältö ratkaisee. Mikä ei maistu Maijalle voi olla juuri sinulle sopivaa tekstiä!
Lukeminen sopii myös #someton -teemaan. Kun uppoudut kirjaan et käytä somea! Tekee hyvää "häipyä" kirjan luomaan tunnelmaan, jossa eivät kuvat eivätkä äänet häiritse: on vain teksti ja sinä ja sinun tekstistä luoma maisema.




Energiansäästöviikon päivän vinkit ilmestyvät päivittäin vasta yhdeksän kymmenen aikaan, joka ei mitenkään sovi minun aikatauluuni, joten otetaan eilinen materiaali käyttöön. Näin mennään koko viikko.



Omakotitalojen sähkölämmitykseen on Elvari-hankkeen kautta löydetty hyviä säästövinkkejä, joita voi hyödyntää kaikki sähkönkäyttäjät.
Tarkempaa tietoa löydät täältä

http://www.energiansaastoviikko.fi/ajankohtaista/uutiset/kampanjauutiset_2015/elvarilla_on_hyvia_uutisia_aktiiviselle_sahkolammittajalle.4007.news


Elvarin suositukset kaikille sähkölämmittäjille:
  1. Seuraa ja tutki sähkönkulutustasi. Ota käyttöön energiayhtiösi tarjoama tuntiseurannan palvelu. Selvitä, onko kulutuksesi tavanomaisella tasolla. Puutu kulutuspoikkeamiin ripeästi.
  2. Seuraa ja hallitse sisälämpötiloja huonekohtaisesti. Hyödynnä automatiikkaa käyttötarpeiden mukaisesti tai säädä huonekohtaisia lämmittimiä tarkasti. Vähällä käytöllä olevia tiloja ja esimerkiksi varastoa tai autotallia ei kannata lämmittää 21–22 °C:een oleskelulämpötilaan.
  3. Säädä ja käytä ilmanvaihtoa oikein. Säädä koneellista ilmanvaihtoa tarpeen mukaan, ohita lämmöntalteenotto kesäkaudella ja palauta toiminto heti kesähelteiden päätyttyä. Talviaikana säädä tuloilmaikkunan venttiili talviasentoon sekä pesuhuoneen lautasventtiili pienemmälle painovoimaisessa ilmanvaihdossa.
  4. Tarkista käyttövesivaraajan lämpötila-asettelu. Suositus on 55–60 °C. Nosta lämpötilaa, mikäli lämmin vesi ei tavanomaisessa käytössä riitä. Kiinnitä siis huomiota myös vedenkäyttötottumuksiin.
  5. Hyödynnä tulisijaa, jos sellainen on. Yksi pinokuutio kuivaa polttopuuta vastaa noin 1 000 kWh ostoenergiaa. Puunpoltosta on eniten hyötyä keskitalvella ja kovilla pakkasilla.
  6. Ilmalämpöpumppu on lähes aina kannattava investointi tukilämmitykseksi. Säädä aina varsinainen lämmitys 3–4 °C matalammalle tasolle kuin pumppu. Opettele käyttämään laitetta energiatehokkaasti.
  7. Järkiperäistä kotitaloussähkön kulutusta. Pienet käyttötapamuutokset voivat tuoda isot säästöt. Kiinnitä huomiota saunomistottumuksiin, valaistukseen ja laitteiden valmiustiloihin. Hanki energiatehokkaita laitteita.
  8. Kun remontoit, paranna samalla energiatehokkuutta. Tiivis ja eristetty talo ei päästä lämpöä ulos.
Sähkölämmityksen energiatehokkuuden parantamisen on oltava suunnitelmallista. Vertaile vaihtoehtojen soveltuvuutta, kustannuksia ja hyötyjä. Erilaisiin sähkölämmityskohteisiin soveltuvia yksityiskohtaisia tehostamistoimia: www.motiva.fi/sahkolammitys


http://www.energiansaastoviikko.fi/files/93/ESV_Lataa_s-posti_allekirjoitus.png

maanantai 5. lokakuuta 2015

Teemaviikon maanantai


Tänään ma 5.10. oli Energiansäästöviikon aloituspäivä. Me puhumme teemaviikosta myös hiukan laajemmin YMPÄRISTÖVIIKON nimellä.

Kiertokapulan vajaan tunnin mittainen "luento" oli Hattelmalantien  A-rakennuksen auditoriossa klo 12.20 -  13.10. Paikalla oli noin 150 henkilöä, opiskelijoita ja henkilökuntaa.

Virpi Vuolahti oli kertomassa Kiertokapulan toiminnasta ja uudesta lakimuutoksesta.
Bioetanolia tehdään Karanojalla Hämeenlinnassa
Valtakunnalliseen Energiansäästöviikkoon on ilmoittautunut yli 250 000 henkilöä. Viikolla kiinnitetään huomiota energian ja materiaalin järkevään käyttöön.

Yksi viikon teemoista on #SOMETON. Oma koneeni sammui ja käynnistyi uudestaan juuri tämän #somettoman kohdalla. Lieko ottanut itseensä tai muuten halusi muistuttaa olemassa olostaan.
"Energiansäästöviikon #someton-kampanja herättelee suomalaisia miettimään omia sosiaalisen median ja digitaalisten palvelujen käyttötottumuksia. Viihde-elektroniikan ja tietotekniikkalaitteiden käyttö näkyy kotitalouksien sähkölaskuissa. Jo vuonna 2011 laiteryhmä ylitti ruoan kylmäsäilytyksen kulutuksen kerrostalokodeissa. Laitteiden määrä ja käyttö lisääntyvät jatkuvasti."
Tarkemmin voit tutustua asiaan Motivan sivuilla

Tai lukea vinkit tästä suoraan Motivalta lainattuna:

Toimintavinkkejä #somettomalle

Hanki vain tarpeeseen ja kierrätä oikein. Luonnonvarojen ehtymisen ja ympäristökuormituksen kannalta tämä on ensisijaisen tärkeää! Mieti jokaisen laitteen kohdalla, tarvitsetko sitä. Punnitse myös laitteiden käyttöikää, kannattaako esimerkiksi älypuhelinta vaihtaa vain vaihtamisen ilosta? Huolehdi aina vanha, käytöstä poistettu laite asianmukaiseen kierrätykseen. 

 Jaa ja käytä sisältöjä ajatuksen kanssa. Oletpa sitten uutisfriikki tai kissaintoilija, huomioi, että tiedon siirron määrä vaikuttaa digitaalisten palvelujen energiankulutukseen. Raskas tietosisältö, kuten video, kuormittaa enemmän kuin pelkkä tekstipostaus.

Kirjaudu ulos jatkuvasti päällä olevista sovelluksista selailun päätyttyä. Monet sovellukset ovat jatkuvasti palvelinyhteydessä, vaikka tarvetta ei olisikaan. #someton kirjautuu palveluihin vain tarpeen mukaan ja kirjautuu ulos käytön päätyttyä.

Sulje laitteet, kun et käytä niitä. Tarvitseeko verkkopäätelaitteen (tutummin ”modeemi”) olla päällä silloin, kun et ole kotona tai nukut? Jos kaikki suomalaiset sulkisivat verkkopäätelaitteensa kotona 8 tunniksi vuorokaudessa, sähköä säästyisi noin 1800 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutuksen verran.

Digitaalisuus on mahdollisuus. Iloitse ja hyödy somen ja digitaalisten sovellusten tarjoamista mahdollisuuksista säästää muussa energiankulutuksessa. Etäneuvottelu on erittäin energiatehokas ja samalla aikaa säästävä tapa palaveerata, ja verkossa yhteydenpito kaukana asuviin läheisiin on helppoa ja edullisempaakin kuin matkustelu. Kannustamme kaikesta huolimatta myös ihka oikeaan vuorovaikutukseen, kasvokkain ja sataprosenttisesti läsnä aina mahdollisuuksien mukaan!

NÄIN ALOITELTIIN...  JA MUISTATHAN ETTÄ TIISTAINA JA KESKIVIIKKONA ON VAATEKIERRÄTYS!

Täällä aulan vieressä sijaitsee kierrätys"keskus"

Maanantaina tila oli näin tyhjä, katsotaan miten tiistaina :)
  
Ympäristöasioissa voit laittaa viestiä osoitteeseen keke@kktavastia.fi. Katsele ympärillesi, ota kantaa, ehdota, kuvaa ja laita viestiä! Vain osallistumalla voit vaikuttaa!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Viikolla 41 vietetään perinteisesti teemaviikkoa


Syksy on saapunut!
Lokakuu alkoi Valionmyrskyn (2.10.) siivittämänä. Keski-Suomi taisi saada osakseen eniten tuulta ja tuiskua. Hämeenlinnassa ja lähikunnissa oli joitakin sähkökatkoja, mutta suuremmilta vahingoilta säästyttiin. Sähkökatkot ovat ikäviä, mutta sopivat alkavan viikon teemaan ;)


Syksyn ruska on keltasävytteinen. Kuvassa Vanajaveden rantaa.

Viikko 41 (5.-8.10.) on perinteinen Energiansäästöviikko. Ammattiopisto Tavastiassa vietämme Ympäristöviikkoa, jossa kiinnitämme huomiota energiansäästön lisäksi myös muihin ympäristöasioihin.

Viikon ohjelma:

  
Moottoritien päältä löytyi syksyn punaista vaahteraa