sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pujot pois pientareilta

Aamulenkillä vastaani käveli vanhempi herrasmies, joka hyvien huomenien jälkeen otti puheeksi tällä hetkellä hyvinkin ajankohtaisen kasvin, pujon.

Hän kertoi, että oli edellisenä päivänä raivannut kulkemamme polun vierustalta kaikki pujot pois. Hän oli varta vasten tehnyt perkausoperaation helteestä huolimatta. Pujon repimiseen juurineen maasta tarvitaan voimia, sillä sen juuret ovat tiukasti maa-aineksessa.


Pujo koko komeudessaan

Keskustelun pohjalta sain idean kirjoittaa pujosta tähän blogiin. Kuvasin kävellessäni näkemiäni pujoja talojen vierustoilta, parkkipaikkojen reunoilta, pururadan kupeesta, metsäpolun pielistä ja kävelytien laidalta. Ja kaikki olivat yhtä "kauniita".


Pujo on melko huomaamaton.

Pujo (Artemisia vulgaris) on monivuotinen jopa kahden metrin pituiseksi kasvava ruohovartinen kasvi. Se on "paha" siitepölyn aiheuttaja, koska se tuottaa paljon tuulen mukana leviävää siitepölyä, siitepöly ei kuitenkaan lennä kovin kauaksi kasvupaikalta, onneksi. Se on myös siitä "tylsä" kasvi, että se allergisoi pitkään, keskikesästä syksyn ensimmäisiin pakkasiin.


Sähkökaappi peittyy mukavasti pujon taakse :)

Pujo leviää herkästi sekä juurakkonsa että tuulen mukana lentävien siementen kautta. Yksi pujo saattaa tehdä puoli miljoonaa (500 000) siementä kesän aikana. Pujo kasvaa tienvarsilla, joutomailla, niityillä, ratapihoilla, omakotitalotonttien vierustoilla ja vaikka missä. Kukat muodostavat mykeröitä ja sen normaali kukkimisaika on heinä-lokakuussa, kukintahuippu heinä-elokuun vaihteessa.


Vaatimaton mutta kaunis mykeröineen

Pujon haittavaikutusten vuoksi se olisi syytä hävittää joko kitkemällä tai kemiallisesti. Jos haluaa sen pois kokonaan (tai lähes kokonaan), se pitää kitkeä juurineen ennen kukintaa (heinäkuun alussa) kahtena vuotena peräkkäin.

Pujo kasvaa nopeasti takaisin, jos sen juurakko jää maahan

Jos kukinnot niitetään, se ei hävitä pujoa, mutta vähentää kuitenkin allergiaa tuottavaa siitepölyä. Niittämisen jälkeen pujo kasvattaa nopeasti uutta versoa, joka pitäisi uudelleen niittää tai kitkeä.

Pujoa ei juurikaan erota muusta kasvillisuudesta

Pujoallergiaan saattaa myös liittyä ristiallergia juureksiin, mausteisiin tai hedelmiin (ristiallergia = allergiaoireet, joita aiheuttavat eri sukuihin kuuluvat kasvit sen jälkeen, kun on herkistynyt yhdelle).

Selleri, porkkana, palsternakka, sipulit, paprika, korianteri (siemen), tilli, kumina, fenkoli (siemen), anis (siemen), pippuri, auringonkukansiemenet, kiivi ja mango voivat aiheuttaa allergiaoireita pujon lisäksi. Joillekin saattaa tulla reaktioita myös melonista ananaksesta ja banaanista.


Toivottavasti pujo ei aiheuta sinulle allergiaoireita, sillä sitten nämäkin voivat tehdä sen.

Oireina voi esiintyä huulten ja suun kutiaminen, suun ja nielun limakalvojen turvotus. Vatsakipu ja ripulikaan ei ole pois suljettua. Kosketuksesta voi aiheutua paikallista kutinaa tai punoitusta. Selleri voi aiheuttaa vakavia yleisoireita. Pujon siitepölyn ja juuresten allergiaa aiheuttava aine, profiliini, hajoaa osittain kuumennettaessa, mutta myös keitetty ruoka saattaa aiheuttaa oireita.

Helteisiin kyllästynyt pujo

Jopas tuli tieteellistä tekstiä. Tekstin lopussa on lähteet, joista olen tietoja noukkinut. Linkeistä voit tutustua tarkemmin aiheeseen.

Pujoa on käytetty myös ruoanvalmistuksessa ja sillä saattaa olla myös joitakin terveyttä edistäviä vaikutuksia. Mutta mikäli haluat parantaa ympärilläsi olevien ihmisten hyvinvointia, niin poista oman asumuksesi lähistöltä pujot juurineen, jotta sen siitepölyn ja itse kasvin leviäminen loppuu.

Pujon taltuttamiseen tarvitaan hiukan myös voimia

Juurakko on vahvaa ja tiukasti kiinni sorassakin
Paras pujo on poistettu pujo :)

Oletko samaa mieltä?
Äkillinen pieni ukkoskuuro virkisti ilman ja varmasti myös kasvit
Vähän väriä loppuun! 
                                                               


Nautitaan lämmöstä ja kesästä nyt kun se on käsillä. Ja tehdään silloin tällöin jotain sellaista, mistä ei mitaleja jaeta eikä pahemmin kehuta, lähinnä katsotaan pitkään ja ihmetellään.

ELI
nostetaan roska roskikseen ja revitään pujo maasta juurineen .



Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pujo
http://www.roundup.fi/pujo-kannattaa-poistaa-pian-on-oikea-aika/
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00743
http://www.allergia.fi/selkosuomi/tietoa-allergiasta-ja-astmasta/siitepolyallergia/
http://www.allergia.fi/allergia-ja-astma/ristiallergiat/